OPETTAJALLE: Selviytymistaidot

1. Turvaverkko ja selviytyminen

Turvaverkko lapsen tukena

Jokaisen lapsen elämänpiiriin tulisi kuulua useita ihmisiä ja aikuisia, jotka ovat hänen tukenaan ja turvanaan. Heistä voidaan käyttää käsitettä turvaverkko. Turvaverkkoon voi kuulua kotiväkeä ja muita läheisiä sukulaisia, kavereita, naapureita ja kavereiden vanhempia sekä koulun ja vapaa-ajan turvallisia aikuisia, joskus auttamisen ammattilaisiakin. Turvaverkkoon voi laskea kuuluvaksi myös lasta auttavat puhelin- ja verkkopalvelut, kuten Nuortennetti ja apuu.fi.

Jokaisella lapsella tulisi olla yksi tai useampi läheinen, johon voi turvautua. On tärkeää, että lapsen lähellä on aikuisia, joilta hän saa päivittäin turvaa ja kannustusta, ja joiden kanssa hän voi jakaa niin ilon hetkiä kuin mielipahan tunteita ja murheita. Turvaverkko muuttuu ajan myötä ja sitä rakennetaan läpi elämän. Alakoulun aikana lapsen elinpiiri kasvaa ja muuttuu ja sitä mukaa turvaverkossakin tapahtuu muutoksia. Turvaverkkoa onkin hyvä määrittää uudelleen lapsen kanssa säännöllisin väliajoin koulutaipaleen aikana.

Koulu turvaverkon lujittajana

Turvaverkko voi lujittua koulun kautta suoraan ja välillisesti monella lailla. Opettajalla on merkityksellinen rooli kasvattajana ja läheisenä aikuisena lapsen arjessa. Hänen tehtäviinsä kuuluu turvallisuuden tunteen rakentaminen ja luottamuksen lujittaminen luokassa. Opettajan on hyvä opettaa opetussuunnitelman mukaisia turvataitoja, läheisten ihmissuhteiden merkitystä sekä auttaa lasta hahmottamaan omaa turvaverkkoaan.

Lapsen tulee tietää, millaista tukea on tarjolla ja kenen puoleen hän voi avun tarpeessa kääntyä. Oppilaan turvaverkkoon kuuluvat ihmiset ovat voimavaroja ja tärkeitä yhteistyökumppaneita koulunkäynnin ja elämänhallinnan tukemisessa. Lapsen lisäksi myös huoltajat voivat määritellä perheensä turvaverkkoa esimerkiksi vanhempaintapaamisessa. Sen avulla voidaan saada tärkeää tietoa koko perheen tukiverkostosta.  Perheen kanssa voidaan myös yhdessä pohtia mahdollisuuksia kasvattaa turvaverkkoa, jos siihen on tarvetta.

Koti ei välttämättä aina tarjoa riittävästi turvaa. Joskus kodin olosuhteet ja aikuiset voivat aiheuttaa myös turvattomuutta lapselle. Vaikka vanhemmat eivät aina pysty tarjoamaan lapselle turvallista kasvuympäristöä, kokee lapsi heidät kuitenkin tärkeinä ja rakkaina aikuisina. Lapsen turvaverkkoa määriteltäessä onkin tärkeää pitää mielessä lapsen näkökulma.

Myös kaukana asuvat ihmiset voivat olla tärkeitä turvaverkon jäseniä. Esimerkiksi monen maahanmuuttajan läheisistä suurin osa asuu muualla. Turvallisuuden tunnetta voivat luoda myös muistot ja mielikuvat sekä lemmikit ja pehmolelut. Turvattomuuden keskellä ne voivat toimi lapsen mielenterveyttä suojaavina tekijöinä.

Oppilashuollon rooli

Mielenterveyttä suojaavien tekijöiden vahvistaminen on lähtökohta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiselle kouluissa. Oppilashuollossa on siirretty painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään toimintaan. Mielenterveystaitojen ja voimavarojen vahvistamista on tärkeää edistää koko kouluyhteisössä.

Yhteisöllinen oppilashuolto tukee yhteisön ja oppimisympäristön hyvinvointia, terveellisyyttä ja turvallisuutta. Kokonaisvaltaista hyvinvointia kehitetään, seurataan ja arvioidaan koko kouluyhteisössä. Opettajat, koulunkäyntiohjaajat, kouluterveydenhoitaja, -kuraattori ja -psykologi, luokkatoverit ja muu koulun henkilökunta ovat kaikki mukana vahvistamassa lapsen turvaverkkoa.

Yhteisöllisyyden kokeminen ja tietoisuus yhteisistä tavoitteista on tärkeää turvaverkon eri osien välillä, jotta apua tarvitseva lapsi saisi tarpeenmukaisen tuen mahdollisimman nopeasti ja kätevästi. Oppilashuollon tavoitteena on hälventää raja-aitoja lasta tukevien tahojen ja eri toimijoiden välillä.

Oppilashuollon tulisi luoda selkeät mallit sille, miten missäkin tilanteessa toimitaan, kuka on vastuussa mistäkin ja kenen luo voi tarvittaessa ohjata. Lisäksi tulee huolehtia siitä, että oppilaan yksilölliset kasvuun ja kehitykseen sekä terveyteen liittyvät tarpeet otetaan huomioon koulun arjessa.

Opettajan aitiopaikka

Ennaltaehkäisevästä näkökulmasta jokaisen lapsen mielenterveyden suojatekijöiden vahvistaminen korostuu. Opettaja tukee tätä opettamalla lapsille mielenterveystaitoja ja luomalla turvallisen kasvuympäristön. Hyvin usein opettaja on koulussa ensimmäinen, joka havaitsee ja tarttuu oppilaan huolta herättävään tilanteeseen. Hän on läsnä päivittäin tukien oppilaan koulunkäyntiä ja puuttuu tarvittaessa niihin signaaleihin, jotka aiheuttavat huolta. Puuttuminen tarkoittaa asian puheeksi ottamista ja tarvittaessa ohjaamista asiantuntijan luokse. Ensisijaisen tärkeää on yhteydenpito ja keskustelu huoltajien kanssa. Opettajan kannattaa luottaa omaan intuitioonsa ja oppilaantuntemukseensa ammattikasvattajana. Huolesta kertominen ja konsultaation pyytäminen ei ole koskaan turhaa. Opettaja voi tukeutua esimieheensä, erityisopettajaan tai oppilashuollon asiantuntijoihin huolen herätessä.

2. Lapsen suru, huolet ja kriisi

Lapsen huolenaiheet

Elämä tuo väistämättä eteen surua ja pettymystä. Ihmisen elämänkulussa lapsuus on aikaa, jolloin näitä tunteita opetellaan käsittelemään, kestämään ja hyväksymään. Lapsi saattaa koulussakin kantaa huolta asioista, jotka vaikuttavat hänen tai hänen perheensä hyvinvointiin. Näitä voivat olla huoli kaverisuhteista tai kaveripiirin vaihtumisesta, yksinäisyydestä, kiusatuksi tulemisesta, koulussa tai harrastuksissa menestymisestä, perheen taloudellisesta pärjäämisestä tai toiselle paikkakunnalle muuttamisesta, läheisen sairastamisesta, päihdekäyttäytymisestä tai väkivallasta, vanhempien avioerosta tai epävakaista ihmissuhteista. Toisinaan pelit, internet ja muu media herättävät hämmennystä, turvattomuuden tunnetta ja huolta.

Lapsen päivään mahtuu monenlaisia tunteita, eikä kaikista purkauksista tai välikohtauksista voi vetää kauaskantoisia johtopäätöksiä. Vastaan saattaa kuitenkin tulla tilanteita, jolloin opettajan kompassin neula värähtää huolitaajuudelle: Onko nyt kyse jostain vakavasta? Mistä tunnistan avun tarpeen? Miten kohtaan hädässä olevan lapsen? Miten voin auttaa? Kuuluuko tämä minun vastuulleni vai ohjaanko oppilaan eteenpäin?

Joskus pettymykset, vastoinkäymiset ja huolet ovat lapselle liian suuria. Niiden vaikutukset voivat silloin ulottua moniin alueisiin, kuten oppimiskykyyn ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Lapsella on oikeus surra

Suru on tärkeä ja luonnollinen asia, joka yleensä käynnistyy ihmisessä silloin, kun hän on kokenut elämässään jonkin menetyksen. ”Ei tuota kannata surra” on lause, joka mitätöi lapsen tunteen. Aikuinen ei voi määrittää lapsen puolesta sitä, mitä tämä saa surra ja mitä ei. Surun tunteen taustalla saattaa olla monia tunteita, joskus kaukaakin menneisyydestä. Esimerkiksi koululaukun katoaminen voi laukaista tunteen, jossa yhdistyy kokemus epäonnistumisesta, suru isovanhemmalta saadun laukun menettämisestä ja pelko, että kadonneiden kotiavaimien ja matkapuhelimen tuoma huoli lisää kuormittuneiden vanhempien taakkaa entisestään.

Miten lapsi ymmärtää kuoleman?

Alakoululaiset voivat surra myös läheisen ihmisen kuolemaa. Useimmiten alakoulun aikana lapsi alkaa hahmottaa kuoleman peruuttamattomana olotilana. Läheisen ennenaikainen kuolema pakottaa kohtaamaan sen tosiasian, että kuolema tulee jokaiselle eikä pelkästään vanhoille ihmisille. Tieto siitä voi lisätä tuskaa kuten erilaisia pelon tunteita. Lapsella on myös taipumusta ajatella maagisesti tai kokea, että hän olisi jollain tavalla vastuussa tapahtuneesta. Tilanteeseen saattaa liittyä monenlaisia tunteita kuten häpeää, minkä takia lapsi saattaa peitellä tapahtunutta ja vältellä joitakin sosiaalisia tilanteita.

Kuolemaan liittyvät ajatukset voivat ahdistaa lasta, jolloin on tärkeää osata antaa oikeanlaista tukea. Onneksi lapsella on luontainen taipumus surunkin keskellä suuntautua eteenpäin ja keskittyä arjen konkreettisiin asioihin. Samalla on hyvä varmistaa kotiväeltä, että surua ja menetystä myös käsitellään jollain tavalla suruprosessin aikana, esimerkiksi keskustelemalla tai erilaisten taideterapeuttisten menetelmien avulla.

Äkillinen kriisi

Äkilliset kriisit ovat tapahtumia, jotka ovat useimmiten ennakoimattomissa ja aiheuttavat henkistä pahoinvointia ja turvattomuuden tunnetta. Erilaiset onnettomuudet, väkivallan tai rikosten kohteeksi joutuminen voivat laukaista äkillisen kriisin. Oma tai kaverin loukkaantuminen pahasti johtaa myös usein jonkinasteiseen äkilliseen kriisiin. Traumasta voidaan puhua silloin, kun toipuminen ei lähde etenemään ja henkinen kuormitus laskee huomattavasti toimintakykyä.

Oireita surun tai kriisin kohdatessa

”Lapsi ei sure” on väite, joka ei pidä paikkaansa. Lapset kokevat surun tai kriisin oman ikäkautensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa mukaisesti. Toisinaan kokemus heijastuu myös koulumenestykseen tai -suoriutuvuuteen. Kouluvaikeudet voivat olla pitkäkestoisia ja hyvin moniulotteisia, jolloin voi olla vaikea nähdä ajallista yhteyttä syyn ja seurauksen välillä.

Hajamielisyys ja poissaolevuus, väsymys, energian puute, alakuloisuus, pessimismi ja tunne-elämän värittömyys tai toisaalta keskittymiskyvyttömyys, ärtyneisyys ja yliaktiivisuus ovat yleisiä oireita surevalle tai kriisiä läpi käyvälle lapselle. Paha olo saattaa näkyä myös erilaisissa koulutehtävissä kuten kirjoituksissa tai piirustuksissa. Myös harrastuksista vetäytyminen, pelimaailmaan uppoutuminen, lisääntyneet poissaolot sekä huomattavat muutokset painossa voivat viestiä jostain vakavammastakin ahdistuksesta tai ongelmasta, jonka kanssa lapsi painiskelee. Jos lapsi joutuu olemaan kriisin takia pitkään poissa koulusta, häntä on tärkeä rohkaista ja tukea paluun yhteydessä.

Lapsi reagoi järkyttäviin tapahtumiin samansuuntaisilla tunteilla kuin aikuisetkin. Lapsessa voi herätä hämmennystä, kysymyksiä, ymmärtämättömyyttä, vihaa, tyhjyyttä – tilanteesta riippuen melkeinpä koko tunteiden ja kokemusten kirjo. Kriisin aiheuttamat tunteet ja suru on aina käsiteltävä: käsittelemätön suru saattaa lapsilla kanavoitua hallitsemattomaan aggressiiviseen käyttäytymiseen, kiukutteluun ja pitkään jatkuvaan ärtyneisyyteen. Jos luontainen suruprosessi ei etene, se voi johtaa myös pitkäkestoiseen masennustyyppiseen olotilaan.

Joillekin lapsille tyypillistä suremisen tapaa voi kutsua ”surahtamiseksi”. Lapsen suremisen hetket ja normaali olotila vaihtelevat nopeastikin. Lapsi ikään kuin putoaa kesken kaiken kuoppaan, josta hän pian taas jo kipuaa ylös ja jatkaa kesken jäänyttä toimintaansa normaaliin tapaan. Aikuinen voi tällöin kuvitella, että tukea ei enää tarvita. Lapsen sureminen on kuitenkin prosessi, jossa rinnalla kulkemista on jatkettava riittävän pitkään.

Lähde: Nurmi, R., Sillanpää, A. & Hannukkala, M. 2017. Hyvää mieltä yhdessä. Käsikirja alakoululaisen mielenterveyden edistämiseen. MIELI Suomen Mielenterveys ry.

3. Selviytyminen surusta, huolista ja kriiseistä

4. Lähteet, kirjallisuutta ja linkkejä

Erkkilä, J. & Holmberg, T. & Niemelä, S. & Ylönen, H. 2003. Surevan lapsen kanssa. Gummerus: Jyväskylä.

Erkko, A. & Hannukkala, M. 2015. Mielenterveys voimaksi. Käsikirja nuorisotyön ammattilaisille. MIELI Suomen Mielenterveys ry.

Huhtanen, K. 2007. Kun huoli herää – varhainen puuttuminen koulussa. Juva: PS-Kustannus.

Lahad, P. 2017. From Victim to Victor: The Development of the BASIC PH Model of Coping and Resiliency. Tel Hai College Israel.

Palosaari, E. 2007. Lupa särkyä. Kriisistä elämään. Helsinki: Edita.

Ruishalme, O. & Saaristo, L. 2007. Elämä satuttaa – kriisit ja niistä selviytyminen. Gummerus: Jyväskylä.