OPETTAJALLE: Selviytymistaidot

KRIISISTÄ JA SURUSTA SELVIYTYMINEN LÄHTEE LIIKKEELLE PIENIN KEINOIN.

 Puhuminen auttaa. Kertomalla tapahtuneesta, omista tunteistaan ja ajatuksistaan  muille tapahtunut muuttuu todeksi, sen voi ymmärtää ja sitä voi käsitellä. Tapahtumasta kannattaa puhua asioiden oikeilla nimillä. Vaikka kriisin ja surun keskellä haluaisikin käpertyä omiin oloihinsa, kriisin keskellä tarvitsee lähelleen muita ihmisiä. Jos tutulle puhuminen tuntuu vaikealta, kriisipuhelimet ja ulkopuoliset kriisiauttajat ovat olemassa juuri sitä varten. Osalle lapsista lemmikki on tärkeä lohduttaja ja kuuntelija.

 Itkeminen helpottaa. Kehon luontaisin tapa reagoida suruun on itkeminen; itku vapauttaa sisäisiä jännityksiä ja rentouttaa kehoa ja mieltä. Itkeminen auttaa ymmärtämään omia tunteita ja omaa pahaa oloa, jolloin tunteista on myös helpompi puhua. Ihmisellä on lupa itkeä myös toisten nähden.

 Ilmaise tekemällä. Luovuus, käsillä tekeminen ja keholla ilmaiseminen auttavat tunteiden käsittelyssä. Tapahtuneesta ja sen herättämistä tunteista ja ajatuksista voi pitää päiväkirjaa, jonne voi rohkeasti kirjata ylös myös pelottavia, vihamielisiä ja hämmentäviäkin tunteita. Edesmenneelle läheiselle voi kirjoittaa kirjeen, jossa kertoo sanomatta jääneet asiat. Tunteiden ja ajatusten piirtäminen tai maalaaminen auttaa joitakin, toisia taas enemmän keholla ilmaiseminen, kuten liikkuminen ja tanssiminen. Lukeminen, musiikin kuuntelu, soittaminen ja laulaminen ovat myös keinoja käsitellä tunteita.

 Pidä huolta itsestäsi. Sureminen vie voimia, mutta siitä huolimatta omasta terveydestään on tärkeää jaksaa pitää huolta, sillä kehon hyvä olo säteilee voimaa myös mieleen. Lepää riittävästi, syö säännöllisesti ja ulkoile, edes hetki päivässä.

 Saa iloita. Surun ja kriisin keskelle mahtuu myös iloisia hetkiä. Niistä ei pidä kantaa syyllisyyttä, itselleen tulee antaa lupa jatkaa elämään. Vähitellen löytyy hetkiä, jopa päiviä, jolloin suru ei enää ole hallitseva.